maanantai 5. tammikuuta 2015

Vauvan peitto

Vielä viime vuoden viimeinen työ ennen uusia juttuja. Ajattelin, että nyt vuoden vaihduttua voisin minäkin alkaa seuraamaan oman lankavaraston kehitystä grammamäärissä, jos sillä tavalla saisin vaikka ihan oikeasti pienennettyä tuota varastoa. Mutta mennään vielä tämän työn ajan vanhalla mallilla.

Ohje vauvan peitteeseen löytyi ihan Onni-langan vyötteestä, ja näyttäisi tämä ohje olevan myös ilmaisversiona Novitaknits.comissa. Peitto tehtiin ainaoikeinneuleena, joten tylsähän tämä oli kuin mikä, mutta ainakin oli helppo keskittyä television katseluun samalla.

Kokoa peitolla on noin 60cmx60cm (tähän tuli ohjeeseen nähden muutama ylimääräinen kerros, mutta sehän ei mitään haittaa). Ainaoikeinneule on aika eläväistä sorttia, joten en kunnolla neliöksi saanut sitä tuohon kuvaan aseteltua. 



Ohje: Vauvan neulepeitto Novita Onni / Onni-langan vyötteestä tai Novitaknits.com
Lanka: Novita Onni, kirjava punainen-oranssi liila, 213 grammaa
Puikot: 100-senttiset pyöröpuikot kokoa 4,5mm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti