tiistai 27. tammikuuta 2015

Pitkät kämmekkäät

Tällä hetkellä kaikissa päälle menevissä paidoissa näyttää olevan 3/4-hihat, joten ranteita meinaa vähän kolotella välillä. Sarvipöllö-kämmekkäät eivät tuntuneet lämmittävän tarpeeksi, joten päätin tehdä ihan kunnolla pitkävartiset kämmekkäät. 

Nämä olivatkin mukavat tehdä. Varsi on yksinkertaista 1o1n-joustinta ja kämmenosassa helppo, mutta silti hieno pitsineule (ohjetta ei siis tarvinnut pahemmin katsella ekan toiston jälkeen).  



Ohje: Cafe au Lait Mitts / Paula McKeever
Lanka: Schachenmayr Regia Winterdream Color, sävy 06896, 75 grammaa
Puikot: 3mm

♠♠♠

Viikonloppuna tuli tehtyä pitkästä aikaa käsityöostoksiakin. Menita Outletista tarttui mukaan kerät Schachenmayr Regia Winterdream Coloria sekä 7 Veljestä Raita -lankaa sateenkaaren värisenä. Ostin myös parit ristipistopakkaukset, kun olivat tarjouksessakin.

Neulontapäiväkirjani-kirja löytyi huimaan 2,50 euron hintaan Kierrätyskeskuksesta. Pitempään neulomista harrastaneelle nuo kirjan ohjeosiot eivät ehkä ole enää niin hyödyllisiä, mutta tykkään paljon kirjan lopussa olevasta päiväkirjaosiosta. Meneehän minulla toisaalta jo nyt kaikki työt kahteen eri paikkaan muistiin, mutta kun kerran muutenkin tulee ihan fyysisiäkin päiväkirjoja harrastettua niin miksipäs ei sitten neulomisenkin osalta tekisi niin. ☺



Tämä Winterdream Color muuten näyttää mielestäni kerällä huomattavasti kivemmalta kuin valmiissa työssä, en oikein tykkää tuosta ruskeasta raidasta. Muuten tämä on kyllä kiva lanka. ☺

♣♣♣

Lankavaraston koko: 10782g + 300g -75g = 11007g
Muutos vuoden alusta -65g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti