maanantai 4. elokuuta 2014

Kaksi sukkaa kerralla

Minulla on ollut nyt käsityöhommat vähän paussilla, kun tuli totaalinen turhautuminen ja pettymys näiden sukkien kanssa. Aloitin nämä juhannuksen jälkeen, ja valmiiksi sain tänään. Tosin varteen pääsyyn meni ehkä 2 päivää, varren valmistumiseen sitten se lähes puolitoista kuukautta...

Nämä ovat nyt ensimmäiset pyöröpuikoilla tekemäni sukat, eli nämä siis valmistuivat yhtä aikaa varpaista varteen. Lankana käytin ikivanhoja seiskaveikkoja, joiden väri ei itseä pahemmin miellytä. Harvinaisen rumathan näistä sitten tulikin, tai ehkä tuo oranssi sukka on ihan siedettävä... Mutta eiköhän näillekin käyttöä löydy, jos en muuta keksi niin päästän pitsineulesukat pälkähästä ja siirrän nämä kumpparisukiksi.



Ohjeena käytin Melissa Morgan-Oakes'in Toe-Up 2-at-a-Time-Socks -kirjan harjoitussukkia. Aika paljon tein kyllä muutoksia, sillä nuo kirjan mallisukat ovat vauvakokoa, ja kantapäästä alkaen en enää seurannut ohjetta (kantapäätä kun katsoo, niin ehkä olisi kannattanut...). 

Mitään muuta haastavaa näissä ei mielessäni ollut, paitsi alun silmukoiden luonti. Muutaman kerran sain purkaa ja tehdä uudelleen, mutta ihan kivasti siitä loppuviimeksi pääsi jyvälle. 

Jalassa nämä sukat näyttävät ihan fiksuilta, muuten eivät:


Ohje: Melissa Morgan-Oakes: Toe-Up 2-at-a-Time-Socks, Sample Toe-Up Socks
Lanka: Novita 7 veljestä, oranssi, pinkki ja tummanpunainen
Puikot: Pyöröpuikot kokoa 3,  80cm ja 100cm

♦♦♦

Seuraavaksi täytyy tehdä jotain kivaa, että saa taas inspiraation kohdalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti